Minäkö tunnesyöjä?

Olen perinteinen esimerkki ihmisestä, joka tunnesyö. Syön iloon, suruun, tylsyyteen ja oikeastaan mihin tahansa tunteeseen. Pahimmat hetket on taitanut olla niissä elämän pienissä mutkissa, joita suoristan helposti esimerkiksi 1,5 litran pullolla Cola Zeroa ja pussillisella korvapuusteja. Toisaalta se on vasta alkua. Iltapalaksi menee vielä karkkipussi. Kaikkien ruokien lisäksi siis. Kyllä, luit oikein. En ole ikinä tahtonut laskea, mutta pystyn varmasti helposti syömään saman päivän aikana noin 6000 kcal. Kun yksi herkku on syöty niin toista jo mietitään. Kun on annettu etusormi niin annetaan koko käsi. Tiedostan hetkellä ettei tässä ole mitään järkeä, mutta annan mennä. Lohdutan (tai turrutan) itseäni herkuilla.

Luonnollisesti tällaisen ahmimiskohtauksen jälkeen olo on hirveä. Siitä kirjoitin jo blogini alkumetreillä. Fyysinen olo on pientä siihen verrattuna mitä kamppailua pään sisällä käydään. Itsesyytöksiä ja huonoa mieltä. Tekisi mieli vajota maan pinnan alle ja päivä on osin jo valmiiksi pilalla. Nämä tunteet vaan pahentavat oloa ja voi johtaa helposti uuteen ahmimiseen. Silloin syön kaiken minkä löydän eikä miehen tai lapsenkaan herkutkaan ole turvassa. Voi viedä monta päivää kun kierre katkeaa. Jos kierteitä syntyy usein syntyy myös ilmiö painon jojoilu.

Aloitan aina alusta "alusta". Olen luonteeltani perfektionisti ja laitan päässäni kaikki suunnitelmat valmiiksi ja otan raskaasti kun kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Pettymys on niin karvas, että tekee mieli laittaa lekkeriksi kaikki. Oiva paikka herkuttelulle. Paljon on töitä pään sisällä tehtävänä.

Tunnesyömiseni kohdistuu makeisiin herkkuihin, joista pahin ovat varmasti suklaa ja karkit. Ennen en ns. roskaruuasta edes välittänyt, mutta nyt syksyllä on pikaruokalat ja sipsitkin käyneet. Olen ollut todella syvällä. Olen selvästi joko-tai ihminen. Yksi herkku johtaa valtavaan ahmimiseen. Vain harvoin se ei sitä tee. Ainut vaihtoehto on totaalikieltäytyminen siihen asti kun syöminen on hallinnassa. Kiellot voivat pahentaa tilannetta, joten yritän olla miettimättä asiaa kieltona. Ajattelen, ettei nyt juuri tarvitse herkutella ja menen hetki hetkeltä eteenpäin. Tähän lähdin kunnes tämän viikon maanantaina kohtasin takapakin. Voi olla ettei tämä takapakki jää viimeisekseni, mutta en murehdi sitä etukäteen.

Maanantaina lentomme oli myöhässä, joka johti siihen, että söin aamupalan jälkeen vasta myöhäisen välipalan. Siinä välissä söin nälkääni suklaata ja join kahvia. Lounaan väliin jättö aiheutti tämän kertaisen kierteeni alun. Hauskinta oli se, että olisin syönyt mielummin ruokaa eikä sitä suklaata tehnyt edes mieli. Jälkiviisaana voin todeta, että olisi kannattanut mennä jonnekin syömään se lounas eikä pitkittää sitä kunnes aika oli ohi. Nyt kävi näin. Suklaalevy maanantaina, toinen tiistaina. Keskiviikolta alun esimerkit. Ylpeä? En missään nimessä. Hävettääkö? Aivan varmasti. Kertoisinko tästä kenellekään läheiselleni? En. Aionko oppia? No ihan varmasti!

Kuvissa tämän päivän ruokia. Oikeilla jäljille siis taas.