perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä

Tällä viikolla ollaan oltu meidän perheessä flunssassa. Kiertävät virukset tuntuu tarttuvan erityisesti meidän pikkumieheen. Itsekään en tällä kertaa täysin välttynyt, mutta onneksi vaan pikkunuhaa. Sitäkin enemmän sitten valvottuja öitä ja väsymystä. Toivottavasti nyt kuitenkin jo voiton puolella. Aika olisi ollut taas otollinen lyömään kaikki lekkeriksi. En kuitenkaan sitä ole tehnyt vaan olen hallinnut ihan hyvin syömistäni. Ylilyöntejä ei ole ollut. Pari treeniäkin viikolle on tullut.

Väsyneenä tuskin kukaan on parhaimmillaan. En ole minäkään. Katkonaiset yöunet ilman sikeää unta ottavat vedon pois totaalisesti. Koko ajan väsyttää. Hullua ajatella miten vain vähän aikaa sitten pikkumieheni oli vauva ja kaikki yövalvomiset menivät kuin itsestään. Ne oli ne hormonit sitten kai hahah. Niistä ei kyllä ole rippeitäkään enään jäljellä. Tarvitsisin kunnon yhtenäiset yöunet eli noin 7 tuntia käydäkseni täydellä teholla. Luinkin jostain, että hyvin nukkuminen tukee painonpudotustakin.


Ööh, mikä tuo juusto tuolla on.

Kuvissa viikon syömisiäni. Olen suosinut erilaisia salaatteja, mutta seassa on ollu myös lämpimiä ruokia. Välipaloina on ollut muutama "huonokin", mutta kohtuus on pysynyt. Tästä olen erityisen ylpeä sillä suurin tavoitteeni onkin välttää nyt näitä ylilyöntejä. Ylilyönneillä tarkoitan nyt holtitonta herkkujen ahmimista. 

Edellisessä blogissa minulla oli tapana punnita itseni perjantaisin. Nyt kuitenkin ajattelin siirtää punnituspäivän maanantaiksi. Ihan välttääkseni sen, että viikonloppuna liikaa hölläilisin hyvän tuloksen (tai tuloksettomuuden) jälkeen. Maanantai on huomattavasti itselleni pahempi päivä mennä vaa'alle ja menen nyt sitten sille epämukavuusalueelle. Jos totta puhun niin käyn vaa'alla oikeastaan päivittäin. Tänään vaaka näytti 68,3 eli -700 gr viimeisestä. Virallinen punnitus kuitenkin sitten maanantaina. Toivottavasti en nyt hölläile liikaa viikonloppuna sillä tavoite on se kilo viikkoon!

Mites tuo bataattikasvisgratiini?
Taas se juusto!

Tänään lähdemme viikonlopuksi kylään ja maanantaina palailen sitten taas kuulumisten muodossa. Nyt koitan pitää mielessä edelleen tuon kohtuuden, joka joutuukin koetukselle heti lauantaina kun kylässä vietetään pikkujouluja. Piirrän nyt sarveiskalvoilleni (?) tavoitteeni ja sen, että olen kilon pudotuksella taas lähempänä sitä. Tähän viikonloppuun -300 g vielä kiitos! 

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Vaikeaa

Tämän postauksen kirjoittaminen on todella vaikeaa itselleni. Joudun kohtaamaan sen tosi asian, että olen lihonut. Jostain syystä pettymys on todella karvas nieltäväksi juuri nyt. Tuntuu tosi vaikealta aloittaa ns. taas alusta. Periaatteessa voisin lohduttautua sillä, että yli 70 kg ei ole paukkunut, mutta se lohtu tuntuu hyvin pieneltä. Lupasin jo itselleni kesällä ettei 65 kg raja enää pauku. No se paukku.

Otan tavakseni kirjata tänne mittojani joka kuun lopussa. Arrgh, nyt hävettää varsinkin jos lukijoita on siirtynyt vanhan blogin puolelta tänne. Painan 69 kg. Siinä se tuli, tunnustus. En tiedä miksi niin paljon ajattelen mitä muut ajattelevat. Vertailen itseäni myös paljon muihin. Huono tapa! Tästä voisi ajatella minulla olevan huono itsetunto, mutta itsetuntoni on kuitenkin ihan kunnossa. Parantamisen varaa toki aina on. Minun pitäisi sisäistää se, että teen tätä painonpudotusta täysin itselleni enkä muille. Vaikka on kiva jos muut ajattelevat siitä hyvää niin loppujen lopuksi sillä ei ole väliä. Lisäksi vertaaminen muihin on täysin turhaa, mutta vaikutteita uusista lajeista, liikunta ja ruoka vinkeistä voi silti muista itseensä imeä. Siitä saan motivaatiota.

On pakko myöntää, että olen todella järkyttynyt. Tämä senttien mittaaminen johti nyt todelliseen asian ymmärtämiseen. Olen jojoillut nyt itseni samaan jamaan kuin alkuvuodesta. Kaikki hienot tulokseni viime keväältä täytyy nyt ottaa uusiksi. Olen todella pettynyt ja saan kaivaa itsekuria ihan selkärangasta saakka. Tästä ei muuta suuntaa kuin alaspäin, siis senttien kanssa heh. Viime kesä meni vielä tähän syksyyn verrattuna hienosti vaikka kilot eivät pudonneetkaan suunnitelmien mukaan. Häideni aikaan loppukesästä painoin vielä hieman alta 65 kg. Sitten tapahtui se käänne. Tässä vaiheessa olisi pitänyt ryhdistäytyä, mutta annoin mennä. Kilot on kertynyt ihan syömällä. Enkä aio nyt jossitella. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja eteenpäin on mentävä siis näillä mennään!

Noniin, niitä mittoja sitten. Ajattelin tehdä tänne sellaisen erityyppisen seurantagallerian kuin edelliseen blogiin, mutta se on vielä työn alla. Vertailu nimittäin kävisi sellaisesta paikasta helpommin kuin tunnisteista. Olen vältellyt tätä viimeseen asti sillä kilojen takaisin keräämisellä olen varmasti kerännyt senttejäkin. Olen sen vaatteiden kiristämisestä huomannut. Mikään ei ole muuten ärsyttävämpää kuin se jos paita nousee ylös kävellessä tai housut kiristää kyykistyessä.

Kuukauden sentit (suluissa edellinen mittaus heinäkuulta 2013):

paino 69 kg (64,7 kg, muutos +4,3 kg)

BMI 25,34

reidet  61 cm (56 cm, muutos +5 cm)
peppu 103 cm (95 cm, muutos +8 cm)
lantio leveimmästä kohdasta  91 cm (88 cm, muutos +3 cm)
vyötärö kapeimmasta kohdasta 76 cm (74 cm, muutos +2 cm)
pohkeet  38 cm (36 cm, muutos +2 cm)
allit  29 cm (27 cm, muutos +2 cm) 

Ei muuta kun matka kohti tavoitepainoa ja ennen kaikkea SIINÄ PYSYMISTÄ jatkuu.